Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

HAASTATTELU | HANS KRISTIAN KOTLAR

Biotekniikan tutkija kertoo uskostaan

Biotekniikan tutkija kertoo uskostaan

Tohtori Hans Kristian Kotlar aloitti tutkijan työnsä vuonna 1978 Oslon yliopistollisen sairaalan sädehoitoklinikalla, jossa hän tutki syöpää ja ihmisen immuunijärjestelmää. Samoihin aikoihin hän kiinnostui myös elämän alkuperästä. Herätkää!-lehti pyysi häntä kertomaan työstään ja uskostaan.

Mikä sai sinut pohtimaan elämän alkuperää ja tarkoitusta?

Isä oli katolilainen ja äiti protestantti. He eivät kuitenkaan pitäneet uskontoa tärkeänä. Minä puolestani aloin teini-iässä pohtia elämän tarkoitusta ja luin buddhalaisuutta, hindulaisuutta ja islamia käsitteleviä kirjoja. Pyysin jopa Jumalaa osoittamaan minulle, mikä on totuus.

1970-luvulle tultaessa molekyylibiologiassa oli otettu suuria harppauksia, ja aloin miettiä, mahtaisiko sen avulla saada selville, miten elämä on saanut alkunsa. Elävissä soluissa olevat mekanismit kiehtoivat minua, joten päätin ryhtyä opiskelemaan biotekniikkaa. Sivumennen sanottuna suurin osa opettajistani sanoi, että elämä on kehittynyt luonnon prosessien kautta, ja minä uskoin heitä.

Miten kiinnostuit Raamatusta?

Ovellemme tuli kaksi Jehovan todistajaa. He olivat miellyttäviä ihmisiä, mutta minä kohtelin heitä töykeästi ja sanoin, etten ollut kiinnostunut. Vaimoni sattui kuulemaan sen ja sanoi: ”Hans Kristian, tuo ei ollut ystävällistä. Sinuahan on aina kiinnostanut elämän tarkoitus.” Hän oli oikeassa, ja häpesin käytöstäni. Juoksin todistajien perään. Keskustelumme aikana sanoin heille, että haluaisin tietää, onko Raamattu sopusoinnussa tieteen kanssa.

Mitä he sanoivat?

He näyttivät minulle, mitä Raamattu kertoo maailmankaikkeudessa ilmenevän energian lähteestä. He lukivat raamatunkohdan, jossa sanotaan: ”Kohottakaa katseenne korkeuteen ja katsokaa. Kuka on nämä luonut? – – Dynaamisen energian runsauden ansiosta ja hänen voimansa vahvuuden vuoksi ei yksikään niistä puutu.” * Se herätti kiinnostukseni. Lisäksi vaikutti järkevältä, että maailmankaikkeudessa vallitsevan järjestyksen takana olisi älykäs energian lähde.

Muuttuiko näkemyksesi evoluutiosta?

Vähitellen minulle valkeni, että eri evoluutioteoriat eivät perustu vankkoihin tieteellisiin todisteisiin. Ne ovat pohjimmiltaan keksittyjä kertomuksia, joiden avulla pyritään selittämään, miten elollisissa olennoissa ilmenevät suurenmoiset mekanismit, kuten immuunijärjestelmä, ovat voineet saada alkunsa ilman älyä. Mitä enemmän perehdyin immuunijärjestelmään, sitä paremmin ymmärsin, kuinka monimutkainen ja tehokas se on. Tulin tutkimusteni perusteella siihen tulokseen, että elämä on älykkään Luojan aikaansaannosta.

Tulin tutkimusteni perusteella siihen tulokseen, että elämä on älykkään Luojan aikaansaannosta.

Voisitko mainita joitain todisteita suunnittelusta?

Immuunijärjestelmä koostuu hämmästyttävästä määrästä rakenteita ja mekanismeja, jotka on suunniteltu puolustamaan meitä monenlaisilta taudinaiheuttajilta, esimerkiksi bakteereilta ja viruksilta. Nämä mekanismit puolestaan voidaan jakaa kahteen toisiaan täydentävään järjestelmään. Ensimmäinen käynnistää hyökkäyksen elimistöön tunkeutuvia mikrobeja vastaan muutamassa tunnissa. Toinen reagoi vasta joidenkin päivien päästä, mutta sen hyökkäykset kohdistuvat tunkeutujiin tarkasti ja osuvat niihin kuin tarkoin suunnatut nuolet. Jälkimmäisellä järjestelmällä on myös hyvä muisti, joten jos jokin vihollinen hyökkää uudelleen vuosien kuluttua, siihen reagoidaan nopeasti. Koko järjestelmä toimii niin hyvin, ettemme usein edes tajua, että olemme saaneet tartunnan ja että se on nujerrettu. Hämmästyttävää on myös se, kuinka immuunijärjestelmä osaa erottaa vieraat aineet niistä sadoista erityyppisistä soluista, joista elimistö koostuu.

Kertoisitko, mitä tapahtuu, kun elimistöön tunkeutuu mikrobi?

Mikrobit pääsevät elimistöön hengityksen, ruoan, virtsa- ja sukupuolielinten tai rikkoutuneen ihon kautta. Kun immuunijärjestelmä havaitsee tunkeutujan, se käynnistää sarjan reaktioita, joissa tarvitaan kymmeniä tarkalleen oikeanlaisia proteiineja. Jokainen reaktio aktivoi seuraavan, ja näin vastahyökkäys tehostuu. Prosessi on käsittämätön!

Onko tieteen tuntemus siis lujittanut uskoasi Jumalaan?

Ehdottomasti! Immuunijärjestelmämme tehokkuus ja monimutkaisuus kertovat viisaasta ja rakastavasta Luojasta. Tiede on vahvistanut uskoani myös Raamattuun. Esimerkiksi Sananlaskujen 17:22:ssa sanotaan, että ”iloinen sydän tekee hyvää parantajana”. Tutkijat ovat saaneet selville, että mielentila voi vaikuttaa immuunijärjestelmään. Stressi esimerkiksi saattaa heikentää vastustuskykyä.

Monet tiedeyhteisöön kuuluvat eivät usko Jumalaan. Mistähän se johtuu?

Syitä on monia. Jotkut yksinkertaisesti hyväksyvät sen, mitä heille opetetaan, kuten minäkin aikanaan. Ehkä he olettavat, että evoluutio perustuu oikeaan tieteeseen. Toiset eivät juuri ajattele elämän alkuperää, mikä on sääli. Mielestäni heidän kannattaisi esittää enemmän kysymyksiä.

Miksi sinusta tuli Jehovan todistaja?

Todistajien vieraanvaraisuus ja heidän uskonsa Luojan lupaamaan parempaan tulevaisuuteen vetosivat minuun. * Tuo usko ei perustu myytteihin eikä spekulointiin vaan tutkittuun tietoon ja järkeviin perusteisiin. *