2. Timoteukselle 3:1–17

3  Mutta haluan sinun tietävän, että viimeisinä päivinä+ tulee olemaan kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä.  Ihmiset tulevat olemaan itserakkaita, rahaa rakastavia, rehentelijöitä, ylimielisiä, pilkkaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, uskottomia,  vailla luonnollista kiintymystä, haluttomia tekemään sovintoa,* panettelijoita, vailla itsehillintää, raivoisia, hyvyyden vihaajia,*  petollisia, itsepäisiä ja ylpeitä. He rakastavat nautintoja, eivät Jumalaa.  Ulospäin näyttää siltä, että heillä on jumalanpelkoa, mutta sen voima ei vaikuta heidän elämäänsä.*+ Pysy erossa sellaisista.  Näiden joukosta tulee miehiä, jotka tunkeutuvat viekkaasti perheisiin ja saavat valtaansa syntien kuormittamia, monenlaisten halujen johdattamia heikkoja naisia,  jotka ovat aina saamassa opetusta mutta jotka eivät silti opi koskaan tuntemaan totuutta täsmällisesti.  Samalla tavoin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, hekin vastustavat jatkuvasti totuutta. Sellaisten ihmisten mieli on täysin turmeltunut, ja he ovat kelpaamattomia uskon kannalta katsoen.  He eivät kuitenkaan pääse pitkälle, sillä heidän järjettömyytensä* tulee hyvin selväksi kaikille, niin kuin kävi noiden kahden miehen tapauksessa.+ 10  Sinä kuitenkin olet seurannut läheltä minun opetustani, elämäntapaani,+ päämäärääni, uskoani, kärsivällisyyttäni, rakkauttani ja kestävyyttäni 11  ja tiedät, millaisia vainoja ja kärsimyksiä koin Antiokiassa,+ Ikonionissa+ ja Lystrassa.+ Kestin nuo vainot, ja Herra pelasti minut niistä kaikista.+ 12  Kaikkia, jotka haluavat palvella Jumalaa antaumuksellisesti* Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, tullaan myös vainoamaan.+ 13  Mutta pahat ihmiset ja petkuttajat menevät yhä huonompaan suuntaan. He eksyttävät toisia ja eksyvät itse.+ 14  Pidä sinä kuitenkin kiinni siitä, mitä olet oppinut ja mistä olet tullut vakuuttuneeksi.+ Sinähän tiedät, keiltä olet sen oppinut, 15  ja olet pienokaisesta*+ asti tuntenut pyhät kirjoitukset.+ Ne voivat tehdä sinusta viisaan, niin että voit pelastua sen uskon välityksellä, joka sinulla on Kristukseen Jeesukseen.+ 16  Koko Raamattu on kirjoitettu Jumalan hengen ohjauksessa,*+ ja se on hyödyllinen opettamisessa,+ ojentamisessa, oikaisemisessa* ja oikeaan toimintaan valmentamisessa,*+ 17  niin että Jumalan ihminen* olisi täysin pätevä, valmis* kaikkiin hyviin tekoihin.

Alaviitteet

Tai ”haluttomia mihinkään sopimukseen”.
Kirjaim. ”vailla hyvyyden rakkautta”.
Kirjaim. ”mutta he kieltävät sen voiman”.
Tai ”tyhmyytensä”.
Ks. sanasto, ”Antaumuksellinen palvelus”.
Tai ”syntymästäsi”.
Tai ”on Jumalan henkeyttämä”. Kirjaim. ”on Jumalan hengittämä”.
Tai ”asioiden korjaamisessa”.
Tai ”ja kurittamisessa vanhurskaudessa”. Ks. sanasto, ”Kuritus”, ”Vanhurskaus”.
Tai ”ihminen, joka palvelee Jumalaa”.
Tai ”perusteellisesti varustautunut”.

Tutkimisviitteet

Media