Filippiläisille 1:1–30

1  Paavali ja Timoteus, Kristuksen Jeesuksen orjat, kaikille Kristuksen Jeesuksen yhteydessä oleville pyhille, jotka ovat Filippissä,+ sekä valvojille ja avustaville palvelijoille:+  Ansaitsematonta* hyvyyttä ja rauhaa teille Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta.  Kiitän Jumalaani aina kun muistan teitä  jokaisessa hartaassa rukouksessani kaikkien teidän puolestanne. Esitän jokaisen rukouksen iloiten+  sen vuoksi, mitä olette tehneet hyvän uutisen hyväksi* ensimmäisestä päivästä lähtien tähän hetkeen saakka.  Olen varma siitä, että hän, joka aloitti teissä hyvän työn, suorittaa sen loppuun+ Kristuksen Jeesuksen päivään+ mennessä.  On täysin oikein, että ajattelen näin teistä kaikista, koska te olette minun sydämessäni, te, jotka olette minun kanssani osallisia ansaitsemattomasta* hyvyydestä sekä vankilakahleissani+ että hyvän uutisen puolustamisessa ja laillisessa vahvistamisessa.+  Jumala todistaa, että ikävöin teitä kaikkia tuntien samanlaista hellää kiintymystä kuin Kristus Jeesus tuntee.  Rukoilen jatkuvasti, että teidän rakkautenne tulisi entistä runsaammaksi+ täsmällisen tiedon+ ja täyden tarkkanäköisyyden+ ohella, 10  että varmistautuisitte siitä, mitkä asiat ovat tärkeimpiä,+ jotta Kristuksen päivään saakka olisitte tahrattomia ettekä horjuttaisi toisten uskoa,*+ 11  ja että Jeesuksen Kristuksen avulla tekisitte runsaasti oikeita tekoja*+ Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi. 12  Haluan teidän kuitenkin tietävän, veljet, että tilanteeni on todellisuudessa edistänyt hyvän uutisen leviämistä, 13  sillä koko pretoriaanikaarti ja kaikki muutkin ovat saaneet tietää,+ että olen vankilakahleissa+ Kristuksen vuoksi. 14  Useimmat Herraa palvelevista veljistä ovat saaneet lisää varmuutta vankilakahleideni vuoksi, ja he ovat entistä rohkeampia puhumaan Jumalan sanaa pelottomasti. 15  Tosin jotkut saarnaavat Kristusta kateudesta ja kilpailunhalusta mutta toiset hyvästä tahdosta. 16  Nämä jälkimmäiset julistavat Kristusta rakkaudesta, sillä he tietävät, että minulle on annettu tehtäväksi puolustaa hyvää uutista,+ 17  mutta nuo edelliset riidanhalusta, eivät puhtaista vaikuttimista, sillä he pyrkivät aiheuttamaan minulle vaikeuksia ollessani vankilakahleissa. 18  Mitä se on saanut aikaan? Vain sen, että Kristusta julistetaan kaikin tavoin, olipa motiivi vilpitön tai ei, ja siitä minä iloitsen. Ja aion edelleenkin iloita, 19  sillä tiedän, että se johtaa pelastukseeni teidän hartaiden rukoustenne ansiosta+ ja Jeesuksen Kristuksen hengen tuella.+ 20  Tämä on sopusoinnussa sen hartaan odotukseni ja toivoni kanssa, etten missään suhteessa joudu häpeään vaan että nyt, niin kuin aina ennenkin, Kristus saa pelottoman puhumisen ansiosta kunniaa ruumiini välityksellä, joko elämän tai kuoleman kautta.+ 21  Minulle elämä on Kristus+ ja kuolema on voitto.+ 22  Mutta jos minun on elettävä edelleen tässä ruumiissa, tämä* on työni hedelmää. Sitä, kumman valitsisin, en kuitenkaan kerro. 23  Käyn kamppailua näiden kahden välillä, sillä haluan, että minut vapautetaan ja että saan olla Kristuksen kanssa,+ mikä tietenkin on paljon parempi.+ 24  Teidän takianne on kuitenkin tarpeellisempaa, että jatkan elämääni tässä ruumiissa. 25  Koska olen tästä varma, tiedän, että tulen jatkamaan ja pysymään teidän kaikkien luona, niin että te voitte edistyä ja iloita uskostanne. 26  Näin voitte olla minun takiani tulvillaan riemua Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, kun olen jälleen teidän luonanne.* 27  Teidän tulee vain käyttäytyä* Kristusta koskevan hyvän uutisen arvoisella tavalla,+ niin että minä, tulenpa ja näen teidät tai olen poissa, kuulisin teistä ja saisin tietää, että pysytte lujina ja samanhenkisinä, yksimielisinä,*+ ja ponnistelette yhdessä hyvään uutiseen uskomisen puolesta 28  ettekä millään tavalla säikähdä vastustajianne. Juuri tämä on todiste siitä, että he tuhoutuvat+ mutta te pelastutte,+ ja tämä tulee Jumalalta. 29  Teille on annettu etuoikeus paitsi uskoa Kristukseen myös kärsiä hänen vuokseen.+ 30  Te käytte nimittäin samaa kamppailua, jota näitte minun käyvän+ ja jota kuulette minun edelleen käyvän.

Alaviitteet

Tai ”Runsasta”.
Tai ”että olette osallistuneet hyvän uutisen levittämiseen”.
Tai ”runsaasta”.
Tai ”kompastuttaisi toisia”.
Tai ”olisitte täynnä vanhurskauden hedelmää”. Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.
Ts. se, että Kristus saa kunniaa.
Kirjaim. ”jälleen läsnä kanssanne”.
Tai ”käyttäytyä kansalaisina”.
Kirjaim. ”yhdessä hengessä, yhtenä sieluna”.

Tutkimisviitteet

Media