Luukas 21:1–38

21  Kun Jeesus nyt kohotti katseensa, hän näki rikkaiden pudottavan lahjojaan rahalippaisiin.+  Sitten hän näki erään varattoman lesken pudottavan kaksi pientä kolikkoa, joilla on hyvin vähän arvoa,+  ja hän sanoi: ”Minä vakuutan teille, että tämä köyhä leski pudotti enemmän kuin kaikki muut.+  Kaikki nämä antoivat lahjoja* liiastaan, mutta hän antoi vähästään* koko elatuksensa.”+  Kun jotkut myöhemmin puhuivat siitä, miten temppeli oli koristeltu hienoilla kivillä ja Jumalalle omistetuilla lahjoilla,+  hän sanoi: ”Tulee aika, jolloin tästä, mitä te nyt näette, ei jää kiveä kiven päälle, vaan kaikki revitään alas.”+  Sitten he kysyivät häneltä: ”Opettaja, milloin nämä oikein tapahtuvat? Mikä on merkkinä* siitä, milloin nämä tapahtuvat?”+  Hän sanoi: ”Varokaa, ettei teitä eksytetä,+ sillä monet tulevat minun nimessäni ja sanovat: ’Minä olen hän’ ja ’Määräaika on lähellä.’ Älkää menkö heidän peräänsä.+  Lisäksi kun kuulette sodista ja levottomuuksista, älkää kauhistuko. Näiden täytyy nimittäin tapahtua ensin, mutta loppu ei tule heti.”+ 10  Sitten hän sanoi heille: ”Kansa nousee kansaa vastaan+ ja valtakunta valtakuntaa vastaan.+ 11  Tulee olemaan suuria maanjäristyksiä ja paikassa toisensa jälkeen nälänhätää ja epidemioita.+ Silloin nähdään pelottavia asioita ja taivaasta tulevia suuria merkkejä. 12  Mutta ennen kuin kaikki tämä tapahtuu, teihin käydään käsiksi ja teitä vainotaan,+ luovutetaan synagogiin ja heitetään vankiloihin. Teitä viedään kuninkaiden ja käskynhaltijoiden eteen minun nimeni vuoksi.+ 13  Näin te saatte tilaisuuden todistaa. 14  Päättäkää siksi,* ettette harjoittele etukäteen, miten esitätte puolustuksenne,+ 15  sillä minä annan teille sanat ja viisauden, jota kaikki teidän vastustajanne eivät yhdessäkään pysty vastustamaan eivätkä kiistämään.+ 16  Jopa vanhemmat, veljet, sukulaiset ja ystävät luovuttavat teitä viranomaisille,* ja muutamia teistä surmataan,+ 17  ja kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni vuoksi.+ 18  Päästänne ei kuitenkaan katoa hiuskarvaakaan.+ 19  Kestävyydellänne te pelastatte elämänne.+ 20  Mutta kun näette Jerusalemin leiriytyneiden armeijoiden ympäröimänä,+ silloin tiedätte, että sen autioitus on lähellä.+ 21  Silloin Juudeassa olevien täytyy paeta vuorille,+ kaupungissa olevien täytyy lähteä sieltä pois eivätkä maaseudulla olevat saa mennä sinne. 22  Nämä näet ovat oikeuden jakamisen päiviä, jotta kaikki, mikä on kirjoitettu, täyttyisi. 23  Voi naisia, jotka ovat raskaana tai imettävät noina päivinä!+ Maassa tulee olemaan suuri hätä, ja tätä kansaa kohtaa vihastus. 24  Heitä kaatuu miekkaan, ja heitä viedään vankeina kaikkien kansojen sekaan.+ Jerusalem tulee olemaan muiden kansojen tallattavana, kunnes kansojen määräajat kuluvat umpeen.+ 25  Tulee myös olemaan merkkejä auringossa, kuussa ja tähdissä,+ ja maan päällä kansat tulevat olemaan ahdistuneita, koska meren pauhun ja kuohunnan vuoksi ne eivät näe poispääsyä. 26  Ihmiset lamaantuvat pelätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maata, sillä taivaiden voimat järkkyvät.+ 27  Sitten he näkevät Ihmisen Pojan+ tulevan pilvessä voimalla ja suurella kirkkaudella.+ 28  Mutta kun nämä alkavat tapahtua, nouskaa pystyyn ja nostakaa päänne, koska teidän vapautuksenne lähestyy.” 29  Sen jälkeen hän kertoi heille vertauksen: ”Ajatelkaa viikunapuuta ja kaikkia muita puita.+ 30  Kun näette niissä silmuja, te tiedätte, että kesä on jo lähellä. 31  Samoin kun näette näiden tapahtuvan, te tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä. 32  Minä vakuutan teille, että tämä sukupolvi ei missään tapauksessa katoa ennen kuin kaikki tapahtuu.+ 33  Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät missään tapauksessa katoa.+ 34  Mutta olkaa varuillanne, ettei sydämenne koskaan rasitu liiallisesta syömisestä, kohtuuttomasta juomisesta+ ja elämän huolista*+ ja ettei se päivä yhtäkkiä yllätä teitä 35  kuin ansa.+ Se näet kohtaa kaikkia maan päällä asuvia. 36  Pysykää siis hereillä+ ja rukoilkaa hartaasti kaiken aikaa,+ että onnistuisitte pääsemään pakoon tätä kaikkea, minkä täytyy tapahtua, ja seisomaan Ihmisen Pojan edessä.”+ 37  Päivisin hän opetti temppelissä, mutta iltaisin hän meni pois ja yöpyi vuorella, jota kutsutaan Öljymäeksi. 38  Koko kansa tuli aina aikaisin aamulla hänen luokseen temppeliin kuulemaan häntä.

Alaviitteet

Tai ”köyhyydestään”.
Tai ”lahjoihin”.
Tai ”tunnusmerkkinä”.
Kirjaim. ”Pankaa siksi sydämeenne”.
Tai ”kavaltavat teitä”.
Tai ”toimeentulohuolista”, ”jokapäiväisen elämän huolista”.

Tutkimisviitteet

rahalippaita: Muinaisten juutalaislähteiden mukaan nämä rahankeräysastiat olivat torven tai sarven muotoisia, ja niiden yläpäässä oli ilmeisesti pieni aukko, josta niihin pudotettiin lahjoituksia erilaisia uhreja varten. Ne sijaitsivat nähtävästi naisten esipihalla (ks. Mt 27:6, tutkimisviite, ja liite B11). Rabbiinisten lähteiden mukaan tuon esipihan seinien vierustalla oli 13 rahalipasta. Sama ”rahalippaiksi” käännetty kreikan sana esiintyy myös Joh 8:20:ssä. Temppelissä oli todennäköisesti myös aarrevarasto, säilö, johon rahalippaiden rahat koottiin.

rahalippaisiin: Ks. Mr 12:41, tutkimisviite.

varattoman: Tai ”köyhän”. Kreikan sana penikhrós voi tarkoittaa ihmistä, jolta puuttuvat elämän välttämättömyydet tai jonka elämä on hyvin vaikeaa. Se esiintyy Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa vain tässä kohdassa.

kaksi pientä kolikkoa, joilla on hyvin vähän arvoa: Kirjaim. ”kaksi leptonia”. Kreikan sana leptón tarkoittaa jotain pientä ja ohutta. Lepton oli 1/128 denaaria, ja se oli pienin kupari- tai pronssikolikko, jota käytettiin Israelissa. (Ks. sanasto, ”Lepton”, ja liite B14.)

kaksi pientä kolikkoa, joilla on hyvin vähän arvoa: Kirjaim. ”kaksi leptonia”. Kreikan sana leptón tarkoittaa jotain pientä ja ohutta. Lepton oli 1/128 denaaria, ja se oli pienin kupari- tai pronssikolikko, jota käytettiin Israelissa. (Ks. sanasto, ”Lepton”, ja liite B14.)

koko elatuksensa: Kuten Lu 21:2:n tutkimisviitteessä osoitetaan, leski pudotti rahalippaaseen ”kaksi leptonia”, joiden arvo oli yhteensä 1/64 päiväpalkasta. Lepton oli pienin siihen aikaan Israelissa käytetty kolikko. Mt 10:29:n mukaan assarionin kolikolla (eli kahdeksalla leptonilla) pystyi ostamaan kaksi varpusta, jotka olivat halvimpia ruoaksi käytettäviä lintuja. Lesken rahat olisivat siis riittäneet vain puolikkaaseen varpuseen – hädin tuskin yhteen ateriaan.

tähän ei missään tapauksessa jätetä kiveä kiven päälle: Jeesuksen ennustus täyttyi hämmästyttävällä tavalla vuonna 70, kun roomalaiset hävittivät Jerusalemin ja sen temppelin maan tasalle lukuun ottamatta muutamaa kaupunginmuurin osaa.

ei jää kiveä kiven päälle: Ks. Mt 24:2, tutkimisviite.

Minä olen hän: Ts. Kristus eli Messias. (Vrt. rinnakkaiskertomus Mt 24:5.)

Minä olen hän: Ks. Mr 13:6, tutkimisviite.

loppua: Tai ”lopullista loppua”. Kreikassa on tässä sana télos eikä syntéleia, joka on Mt 24:3:ssa käännetty ilmauksella ”on päättymässä”. (Ks. Mt 24:3, tutkimisviite, ja sanasto, ”Aikakauden päättyminen”.)

levottomuuksista: Tai ”mellakoista”, ”kapinoista”. Kreikan sana akatastasía merkitsee pohjimmiltaan ’kurittomuutta’, mutta se voi tarkoittaa myös vakiintuneen vallan vastustamista, kansannousua, poliittista kuohuntaa. 2Ko 6:5:ssä ”levottomuuksilla” kuvaillaan Paavalin kohtaamaa väkivaltaista vastustusta.

loppu: Tai ”lopullinen loppu”. (Ks. Mt 24:6, tutkimisviite.)

Kansa: Kreikan sanalla éthnos on laaja merkitys. Se voi tarkoittaa jonkin maan tai muun tarkkarajaisen poliittisen tai maantieteellisen alueen asukkaita mutta myös jotain etnistä ryhmää. (Ks. Mt 24:14, tutkimisviite.)

nousee: Tai ”yllytetään”, ”kiihotetaan”, ”nostatetaan”. Kreikan sana välittää tässä sellaisen ajatuksen, että ryhdytään vihamielisiin toimiin jotain vastaan, ja se voitaisiin kääntää myös ilmauksella ”tarttua aseisiin” tai ”lähteä sotaan”.

epidemioita: Tai ”vaarallisia kulkutauteja”, ”ruttotauteja”. Kolme evankeliumin kirjoittajaa kuvailee Jeesuksen merkittävää ennustusta lopun ajasta, mutta heistä vain Luukas mainitsee ”epidemiat” moniosaisen ”merkin” yhtenä piirteenä (Mt 24:3, 7; Mr 13:4, 8; Lu 21:7). Nämä kolme kertomusta täydentävät toisiaan. Tämän kohdan lisäksi kreikan sana esiintyy Raamatussa vain Ap 24:5:ssä. Siellä sitä käytetään kuvaannollisesti ihmisestä, jota pidettiin ”maanvaivana”, ts. kiusankappaleena tai häirikkönä, ja jonka katsottiin olevan yhteiskunnalle vaarallinen kuin rutto.

pelottavia asioita: Ilmauksella ”pelottavia asioita” käännetty kreikan sana on johdettu verbistä fobéō ’pelätä’. Se esiintyy Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa vain tässä kohdassa ja viittaa ilmeisesti pelkoa herättäviin tapahtumiin.

sanat: Tai ”voimakkaan puheen”. Kirjaim. ”suun”. Kreikan sanaa stóma käytetään tässä puheen tai puhekyvyn synonyymina.

Hän tietää jopa sen, montako hiusta päässänne on: Ihmisellä arvioidaan olevan keskimäärin yli 100 000 hiusta. Jehova tuntee meidät pienimpiä yksityiskohtia myöten, mikä vahvistaa, että hän on aidosti kiinnostunut jokaisesta Kristuksen seuraajasta.

Päästänne ei – – katoa hiuskarvaakaan: Käyttämällä hyperbolaa Jeesus osoitti, että hänen seuraajiaan suojeltaisiin varmasti, vaikka ”kaikki tulisivat vihaamaan” heitä (Lu 21:17). Tekstiyhteyden perusteella Jeesus ei tarkoittanut, että opetuslapset suojeltaisiin kaikelta fyysiseltä vahingolta vaan ennen kaikkea hengelliseltä tai pysyvältä vahingolta (Lu 21:16). He eivät siksi odota, että heidät pelastettaisiin ihmeen avulla väkivallalta tai kuolemalta. He voivat kuitenkin luottaa siihen, että Jehova pystyy herättämään heidät kuolleista (Mt 10:39). Kreikassa on tässä jakeessa verbin yhteydessä kaksi kieltosanaa, millä ilmaistaan painokkaasti Jeesuksen lupauksen luotettavuutta. Jeesus esitti samankaltaisen ajatuksen kuvaillessaan opetuslapsille Jumalan huolenpitoa: ”Hän tietää jopa sen, montako hiusta päässänne on.” (Lu 12:7.) (Ks. Mt 10:30, tutkimisviite.)

Kestävyydellänne: Kreikan substantiivi hypomonḗ tarkoittaa Raamatussa rohkeaa, vakaata tai kärsivällistä ”kestävyyttä”, joka ei menetä toivoaan, kun eteen tulee esteitä, vainoja, koettelemuksia tai kiusauksia. Samaan sanueeseen kuuluva verbi hypoménō, joka on käännetty vastineella ”kestää”, merkitsee kirjaimellisesti ’jäädä alle’, ’pysyä alla’. Sitä käytetään usein merkityksessä ’jäädä sen sijaan että pakenisi’, ’pitää pintansa’, ’jatkaa sinnikkäästi’, ’pysyä lujana’. (Mt 10:22; Ro 12:12; Hpr 10:32; Ja 5:11.)

pelastatte elämänne: Tai ”hankitte omaksenne elämänne [tai ”sielunne”]”, ”voitatte omaksenne elämänne [tai ”sielunne”]”. Uuden maailman käännöksen edellisissä laitoksissa vastineella ”sielu” käännetyn kreikan sanan psykhḗ merkitys riippuu tekstiyhteydestä. (Ks. sanasto, ”Sielu”.) Se tarkoittaa usein ihmisen nykyistä tai tulevaa elämää. Tässä tekstiyhteydessä se voidaan kääntää ”tulevan elämänne” tai ”todellisen elämänne”.

sen: Ts. Jerusalemin kaupungin. Tässä tekstiyhteydessä nimi Jerusalem on kreikassa feminiinisukuinen substantiivi, kun taas joissain muissa tekstiyhteyksissä se on neutri.

Juudeassa: Ts. Rooman Juudean-provinssissa.

vuorille: 200- ja 300-luvulla eläneen historioitsijan Eusebioksen mukaan Juudean ja Jerusalemin kristityt pakenivat Jordanin yli Dekapoliin vuoristoseudulle Pellan kaupunkiin. (Ks. liite B10.)

oikeuden jakamisen päiviä: Tai ”koston päiviä”, ts. Jumalan koston ja tuomion päiviä. Jeesus oli aiemmin Nasaretin synagogassa lainannut Jesajan ennustusta (Jes 61:1, 2) ja soveltanut sen itseensä, mutta hänen ei kerrota lainanneen silloin kohtaa, jossa mainitaan ”meidän Jumalamme koston päivä” (Lu 4:16–21). Nyt Jeesus kuitenkin puhui ”koston päivistä” ennustaessaan, että leiriytyneet armeijat ympäröisivät Jerusalemin. Jumalan kosto sisältyi siihen, mitä oli kirjoitettu Raamatun heprealaisiin kirjoituksiin. Sama kreikan sana, joka on käännetty tässä ”oikeuden jakamiseksi” tai ”kostoksi”, esiintyy Septuagintassa 5Mo 32:35; Jer 46:10 (26:10, LXX); Ho 9:7:ssä. Näissä jakeissa vastaavat heprean ilmaukset on käännetty ”kostoksi” tai ”tilinteoksi”.

kansojen määräajat: Tai ”pakanoiden ajat”. Kreikan sana kairós (jonka monikkomuoto on tässä käännetty vastineella ”määräajat”) voi viitata johonkin tiettyyn ajankohtaan; tarkasti määriteltyyn, rajalliseen ajanjaksoon; aikaan, jolle ovat tunnusomaisia tietyt piirteet (Mt 13:30; 21:34; Mr 11:13). Sitä käytetään ”määräajasta”, jolloin Jeesuksen palvelus alkoi (Mr 1:15) ja jolloin hän kuoli (Mt 26:18). Sana kairós viittaa myös tuleviin aikoihin tai ajanjaksoihin, jotka liittyvät Jumalan järjestelyihin tai aikatauluun, varsinkin Kristuksen läsnäoloon ja valtakuntaan (Ap 1:7; 3:19; 1Te 5:1). Sen perusteella, miten sanaa kairós käytetään Raamatussa, ilmaus ”kansojen määräajat” ei ilmeisestikään viittaa mihinkään epämääräiseen, rajattomaan aikaan vaan tarkasti määriteltyyn ajanjaksoon, jolla on alku ja loppu. Vastineella ”kansat” tai ”pakanat” käännetty kreikan sana éthnos on tässä monikossa, ja raamatunkirjoittajat käyttivät sitä usein erityisesti ei-juutalaisista kansoista.

maata: ”Maata” vastaava kreikan sana (oikūménē) tarkoittaa asuttua maata, ihmiskunnan asuinpaikkaa (Lu 4:5; Ap 17:31; Ro 10:18; Il 12:9; 16:14).

näkevät: Vastineella ”nähdä” käännetty kreikan verbi voi merkitä kirjaimellisesti ’nähdä jokin kohde’, ’katsoa’, ’katsella’, mutta sitä voidaan käyttää kuvaannollisesti myös sisäisestä näkemisestä, jolloin se merkitsee ’huomata’, ’käsittää’ (Ef 1:18).

Ihmisen Pojalla: Tämä ilmaus esiintyy evankeliumeissa noin 80 kertaa. Jeesus käytti sitä itsestään ilmeisesti korostaakseen sitä, että hän oli todella ihminen, syntynyt naisesta, ja että hän vastasi täysin Aadamia. Hänellä oli voimaa lunastaa ihmiskunta synnistä ja kuolemasta. (Ro 5:12, 14, 15.) Tämä ilmaus osoittaa myös, että Jeesus oli Messias eli Kristus (Da 7:13, 14). (Ks. sanasto.)

taivaan pilvien: Pilvet eivät yleensä paranna näkyvyyttä vaan rajoittavat sitä. Tarkkailijat pystyvät kuitenkin ”näkemään” ymmärryksen silmin. (Ap 1:9.)

näkevät: Ks. Mt 24:30, tutkimisviite.

Ihmisen Pojan: Ks. Mt 8:20, tutkimisviite.

pilvessä: Ks. Mt 24:30, tutkimisviite.

vertauksen: Ks. Mt 13:3, tutkimisviite.

vertauksin: Tai ”kielikuvin”. Kreikan sana parabolḗ merkitsee kirjaimellisesti ’rinnakkain asettamista’ tai ’yhteen asettamista’, ja sitä voidaan käyttää sananlaskusta, vertauksesta tai muusta kielikuvasta. Jeesus selitti usein jotain asiaa asettamalla sen toisen samanlaisen asian rinnalle eli vertaamalla niitä keskenään (Mr 4:30). Hänen vertauksensa olivat lyhyitä, usein fiktiivisiä kertomuksia, jotka sisälsivät moraalisen opetuksen tai hengellisen totuuden.

Taivas ja maa katoavat: Muualla Raamatussa osoitetaan, että taivas ja maa pysyvät ikuisesti (1Mo 9:16; Ps 104:5; Sr 1:4). Jeesuksen sanat voidaan siis ymmärtää hyperbolana: vaikka mahdoton tapahtuisi ja taivas ja maa todella katoaisivat, silti Jeesuksen sanat toteutuisivat (vrt. Mt 5:18). Taivas ja maa voivat tässä hyvinkin tarkoittaa myös kuvaannollista taivasta ja maata, joita sanotaan Il 21:1:ssä ”entiseksi taivaaksi ja entiseksi maaksi”.

minun sanani eivät missään tapauksessa katoa: Kirjaim. ”minun sanani eivät eivät katoa”. Kreikassa on verbin yhteydessä kaksi kieltosanaa, millä ilmaistaan painokkaasti ajatuksen mahdottomuutta. Jeesuksen sanat siis pysyvät eli täyttyvät ehdottoman varmasti.

Taivas ja maa katoavat: Ks. Mt 24:35, tutkimisviite.

minun sanani eivät missään tapauksessa katoa: Ks. Mt 24:35, tutkimisviite.

seisomaan: Seisominen viittaa joskus Raamatussa siihen, että jollain yksilöllä tai ryhmällä on erikoisasema tai hyväksytty asema jonkun sellaisen edessä, jolla on valtaa (Ps 5:5; Lu 1:19). Esimerkiksi Il 7:9, 15:ssä suuren joukon kerrotaan ”seisovan valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä”, mikä osoittaa, että Jumala ja Jeesus hyväksyvät heidät.

yöpyi vuorella: Maanpäällisen elämänsä viimeiset neljä päivää Jeesus toimi päivisin aktiivisesti Jerusalemissa. Iltaisin hän lähti kaupungista opetuslastensa kanssa ja yöpyi Öljymäen (eli Öljyvuoren) itärinteellä Betanian kylässä, epäilemättä Martan, Marian ja Lasaruksen luona (Mt 21:17; Mr 11:11).

Media

Rahalippaat ja leski
Rahalippaat ja leski

Herodeksen rakentamassa temppelissä oli rabbiinisten lähteiden mukaan 13 rahalipasta, niin sanottua šofar-lipasta. Heprean sana šōfár merkitsee ’pässinsarvea’, joten ainakin osa lippaasta saattoi olla sarven tai torven muotoinen. Kun ihmiset kuulivat Jeesuksen arvostelevan ihmisiä, jotka kuvaannollisesti toitottivat torvea antaessaan lahjoja köyhille, heille tuli ehkä mieleen kilinä, joka kuului, kun kolikkoja pudotettiin torven muotoisiin rahalippaisiin (Mt 6:2). Lesken pudottamista kahdesta pienestä kolikosta ei luultavasti kuulunut juurikaan ääntä, mutta Jeesus osoitti, että sekä leski että hänen lahjoituksensa olivat arvokkaita Jehovalle.

Temppelivuoren kiviä
Temppelivuoren kiviä

Kuvan kivet ovat Länsimuurin eteläpään edustalla, ja niiden uskotaan olevan peräisin Temppelivuorella ensimmäisellä vuosisadalla olleista rakenteista. Maahan jätetyt kivet ovat synkkä muistutus Jerusalemin ja sen temppelin tuhosta roomalaisten käsissä.

Tituksen riemukaari Roomassa
Tituksen riemukaari Roomassa

Vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyy Tituksen riemukaari, joka sijaitsee Roomassa Forum Romanumin kupeessa. Roomalainen kenraali Titus valloitti Jerusalemin ja Juudean vuonna 70. Kesäkuussa vuonna 71 hän ja hänen isänsä keisari Vespasianus juhlivat tätä voittoa Rooman imperiumin pääkaupungissa. Titus nousi keisariksi isänsä jälkeen vuonna 79. Kaksi vuotta myöhemmin hän kuitenkin yllättäen kuoli, ja vähän sen jälkeen rakennettiin tämä riemukaari hänen kunniakseen ja hänen Jerusalemista saamansa voiton muistoksi. Kaariaukon sisäseinillä on Tituksen voittokulkuetta esittävä reliefi, joka oli alun perin maalattu kirkkain värein. Toisella sivulla (1) näkyy roomalaisia sotilaita, jotka kantavat Jerusalemin temppelistä otettuja pyhiä esineitä. Sotasaaliin joukosta erottuvat selvästi seitsenhaarainen lampunjalka ja uhrileipäpöytä, jolla ovat pyhät trumpetit. Toisella sivulla (2) voittoisa Titus seisoo neljän hevosen vetämissä vaunuissa. Nämä reliefit havainnollistavat vertauksia, joita apostoli Paavali käytti kahdessa kirjeessään (2Ko 2:14; Kol 2:15). Noiden kirjeiden vastaanottajat epäilemättä tiesivät hyvin, millaisia roomalaiset voittokulkueet olivat. Tällaisia julkisia juhlamenoja järjestettiin tuohon aikaan Rooman keisarin tai hänen perheensä hyväksynnällä. Tituksen riemukaari vahvistaa, että Jeesuksen ennustus Jerusalemin piirityksestä ja kaupungin asukkaiden vangitsemisesta täyttyi (Lu 21:24).

Roomalainen miekka
Roomalainen miekka

Jeesus ennusti, että Jerusalemin ja Juudean asukkaita ”kaatuu miekkaan” (Lu 21:24). Valokuvassa näkyvä 2 000 vuotta vanha miekka kuului todennäköisesti Rooman jalkaväen sotilaalle, joka palveli Jerusalemissa vuonna 66, kun siellä puhkesi kapina Roomaa vastaan. Miekka on noin 60 cm pitkä, ja nahkatupen jäännökset ovat jääneet siihen kiinni. Se löytyi joitain vuosia sitten (löydöstä raportoitiin vuonna 2011), kun arkeologit tekivät Jerusalemissa kaivauksia vesikanavassa, joka kulkee Daavidin kaupungin ja Länsimuurin lähellä sijaitsevan arkeologisen kaivausalueen välillä. Ilmeisesti kanavassa piileskeli Jerusalemin asukkaita tuona myrskyisänä aikana ennen kuin Jerusalem tuhottiin vuonna 70.

Juudean valloituksen muistoraha
Juudean valloituksen muistoraha

Jerusalemia ja sen temppeliä koskevassa merkittävässä ennustuksessaan Jeesus sanoi, että Juudean asukkaita ”viedään vankeina kaikkien kansojen sekaan” (Lu 21:21, 24). Kuvan kolikko puhuu selvää kieltään Jeesuksen sanojen täyttymyksestä. Ensimmäiset tällaiset kolikot Juudean valloituksen muistoksi lyötiin vuonna 71. Kolikon toisella puolella on kuva keisari Vespasianuksen pojasta Tituksesta, joka vei päätökseen Vespasianuksen aloittaman Juudean valloituksen. Toisella puolella näkyy palmu, jonka vasemmalla puolella seisoo vangittu juudealaismies kädet sidottuina selän taakse ja oikealla puolella istuu sureva juudealaisnainen. Kolikossa lukee ”IVDAEA CAPTA”, joka merkitsee ’Juudea valloitettu’.