Sananlaskut 11:1–31

11  Väärä* vaaka on Jehovasta inhottava,mutta tarkka punnus* miellyttää häntä.+   Minne röyhkeys tulee, sinne tulee häpeäkin,+mutta viisaus on vaatimattomien parissa.+   Rehellisiä ohjaa heidän nuhteettomuutensa,*+mutta petolliset tuhoutuvat epärehellisyyteensä.+   Varallisuudesta* ei ole mitään hyötyä vihan päivänä,+mutta oikein toimimalla* pelastuu kuolemasta.+   Koska moitteeton toimii oikein,* hänen polustaan tulee suora,mutta jumalaton kaatuu omaan jumalattomuuteensa.+   Koska rehelliset toimivat oikein,* he pääsevät vapaiksi,+mutta petolliset jäävät omien halujensa vangeiksi.+   Kun jumalaton kuolee, hänen toivonsa häviää,samoin häviävät hänen omaan voimaansa perustuvat odotukset.+   Oikeamielinen* pelastuu ahdingosta,ja jumalaton joutuu hänen paikalleen.+   Luopio* tuhoaa lähimmäisensä puheillaan,*mutta oikeamieliset* pelastuvat tiedon avulla.+ 10  Oikeamielisten* hyvyys saa kaupungin iloitsemaan,ja pahojen tuhoutuessa nousee ilohuuto.+ 11  Vilpittömien siunaus saa kaupungin kukoistamaan,+mutta pahojen puheet repivät* sen maahan.+ 12  Se, jolta puuttuu tervettä järkeä,* halveksii lähimmäistään,mutta arvostelukykyinen pysyy hiljaa.+ 13  Panettelija kulkee paljastamassa luottamuksellisia asioita,+mutta luotettava ihminen* pitää ne omana tietonaan.* 14  Kun ei ole taitavaa ohjausta, kansa kukistuu,mutta monien neuvonantajien avulla menestytään.*+ 15  Sen, joka takaa vieraan ihmisen lainan, käy väistämättä huonosti,+mutta se, joka välttää* kädenlyöntiä,* on turvassa. 16  Miellyttävä* nainen saa kunniaa,+mutta häikäilemättömät miehet haalivat rikkautta. 17  Uskollinen rakkaus* hyödyttää ihmistä itseään,*+mutta julma aiheuttaa itselleen vaikeuksia.*+ 18  Paha saa petollisen palkan+mutta vanhurskautta* kylvävä todellisen palkkion.+ 19  Sitä, joka pitää tiukasti kiinni siitä, mikä on oikein,* odottaa elämä,+mutta sitä, joka juoksee pahuuden perässä, odottaa kuolema. 20  Jehova inhoaa niitä, joilla on kiero sydän,+mutta hän iloitsee niistä, jotka elävät moitteettomasti.+ 21  Voit olla varma tästä:* paha ihminen ei jää rankaisematta,+mutta oikeamielisten* lapset pääsevät pakoon. 22  Kuin kultarengas sian kärsässäon kaunis nainen, jolla ei ole tervettä järkeä. 23  Se, mitä oikeamieliset* haluavat, johtaa hyvään,+mutta se, mitä jumalattomat toivovat, johtaa vihaan. 24  Toinen on antelias* ja saa silti lisää,+toinen ei anna, mitä pitäisi, mutta köyhtyy.+ 25  Antelias ihminen* menestyy,*+ja se, joka virkistää toisia,* virkistyy itse.+ 26  Ihmiset puhuvat pahaa siitä,* joka kieltäytyy myymästä viljaa,mutta he puhuvat hyvää siitä,* joka myy sitä. 27  Se, joka pyrkii innokkaasti tekemään hyvää, saa hyväksynnän,+mutta sille, joka etsii pahaa, käy huonosti.+ 28  Rikkauteensa luottava kaatuu,+mutta oikeamieliset* kukoistavat kuin vihreät lehdet.+ 29  Se, joka aiheuttaa vaikeuksia* perheelleen, perii tuulta,+ja tyhmä joutuu viisassydämisen palvelijaksi. 30  Se, mitä oikeamielinen tekee,* on elämän puu,+ja se, joka voittaa sieluja,* on viisas.+ 31  Jos kerran oikeamielinen* saa maan päällä sen, mitä ansaitsee,kuinka paljon ennemmin jumalaton ja syntinen!+

Alaviitteet

Tai ”täysipainoinen kivipunnus”.
Tai ”Petollinen”.
Tai ”Kalleuksista”.
Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.
Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.
Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.
Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.
Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.
Tai ”Jumalaton”.
Kirjaim. ”suullaan”.
Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.
Kirjaim. ”suu repii”.
Kirjaim. ”puuttuu sydäntä”.
Kirjaim. ”peittää asian”.
Kirjaim. ”hengeltään uskollinen”.
Tai ”pelastutaan”.
Kirjaim. ”vihaa”.
Ts. jonkin vakuudeksi.
Tai ”Viehättävä”.
Tai ”häpeää”.
Tai ”tekee hyvää sielulle”.
Tai ”Ystävällisyys”.
Tai ”seisoo lujana vanhurskauden puolella”.
Kirjaim. ”Käsi käteen”.
Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.
Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.
Kirjaim. ”jakelee”.
Tai ”sielu”.
Kirjaim. ”tehdään lihavaksi”.
Kirjaim. ”antaa runsaasti vettä”.
Tai ”kiroavat sitä”.
Tai ”toivottavat Jumalan siunausta sille”.
Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.
Tai ”häpeää”.
Tai ”Vanhurskaan hedelmä”.
Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.

Tutkimisviitteet

Media