Siirry sisältöön

Bulgarian korkein kassaatiotuomioistuin Sofiassa

20. TOUKOKUUTA 2019
BULGARIA

Korkeimman oikeuden päätökset suojelevat Jehovan todistajien uskonnonvapautta Bulgariassa

Korkeimman oikeuden päätökset suojelevat Jehovan todistajien uskonnonvapautta Bulgariassa

Maaliskuussa 2019 Bulgarian korkein kassaatiotuomioistuin, maan korkein tuomioistuin, antoi kolmessa tapauksessa Jehovan todistajille suotuisan päätöksen. Nämä oikeusvoitot toimivat ratkaisevina ennakkotapauksina, jotka suojelevat veljiemme palvontavapautta ympäri maan.

Kaksi tapauksista sai alkunsa, kun todistajia solvattiin mediassa. Vuonna 2012 sanomalehti Vseki Den julkaisi valheellisen artikkelin uskonkäsityksistämme. Vastaavasti vuonna 2014 televisiokanava SKAT TV esitti perättömiä reportaaseja järjestöstämme. Kummallakin kerralla media kieltäytyi oikaisemasta virheellisiä väittämiä. Oikeus- ja valituskäsittelyjen kautta tapaukset päätyivät lopulta korkeimpaan oikeuteen. Maaliskuun 18. päivänä 2019 korkein oikeus langetti tuomion SKAT TV:lle. Maaliskuun 26. päivänä oikeusistuin käytti tuota tapausta ennakkopäätöksenä ja tuomitsi Vseki Denin ”vihapuheesta”.

Kolmannessa tapauksessa todistajat joutuivat kohtaamaan raakaa vainoa, jonka takana oli VMRO eli Bulgarian kansallinen liike. Huhtikuun 17. päivänä 2011 veljet ja sisaret olivat kokoontuneet viettämään Jeesuksen kuoleman vuosittaista muistojuhlaa. Aggressiivinen 60 hengen joukko hyökkäsi veljien ja sisarien kimppuun aiheuttaen heille vammoja. Joukon järjesti paikalle VMRO:n johtaviin henkilöihin kuuluva Georgi Drakaliev. Veljet veivät tapauksen oikeuteen ja se eteni aikanaan korkeimpaan oikeuteen. Maaliskuun 20. päivänä 2019 oikeus langetti tuomion Drakalieville ja velvoitti hänet maksamaan korvauksia todistajille.

Iloitsemme oikeuden suotuisista päätöksistä. Niiden ansiosta voimme ”edelleenkin viettää rauhallista ja hiljaista elämää, kun kaikin tavoin palvelemme Jumalaa antaumuksellisesti” (1. Timoteukselle 2:2).