Siirry sisältöön

Habtemichael Tesfamariam vaimonsa Leterberhan Bezabihin kanssa ennen kuin Tesfamariam vangittiin

25. HUHTIKUUTA 2018
ERITREA

Kaksi iäkästä Jehovan todistajaa kuoli eritrealaisessa vankilassa

Kaksi iäkästä Jehovan todistajaa kuoli eritrealaisessa vankilassa

Kaksi Jehovan todistajaa kuoli vuoden 2018 alkupuolella Mai Serwan vankilassa lähellä Asmaraa. He olivat Habtemichael Tesfamariam ja Habtemichael Mekonen. Nämä miehet oli pidätetty ja vangittu uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi kesällä 2008, ja he olivat kärsineet vankilan ankarissa olosuhteissa lähes kymmenen vuotta.

Habtemichael Tesfamariam kuoli äkisti 76-vuotiaana Mai Serwan vankilassa 3. tammikuuta 2018. Toiset vangit uskovat, että hän kuoli aivohalvaukseen. Hän oli syntynyt vuonna 1942 Adi Yakulussa Mendeferassa Eritreassa. Hänestä tuli Jehovan todistaja vuonna 1970, ja hän kieltäytyi tinkimästä uskostaan huolimatta epäoikeudenmukaisesta vangitsemisesta ja pahoinpitelystä. Häntä jäivät kaipaamaan hänen vaimonsa Leterberhan Bezabih sekä heidän neljä poikaansa ja kolme tytärtään.

Habtemichael Mekonen kuoli 77-vuotiaana Mai Serwan vankilassa 6. maaliskuuta 2018. Hänen kanssaan vankilassa olleet uskovat, että hän kuoli munuaissairauteen. Hän oli syntynyt vuonna 1940 Kudo Felasin kylässä Eritrean eteläosassa. Hänestä tuli Jehovan todistaja yli 55 vuotta sitten. Hän kieltäytyi Tesfamariamin tavoin tinkimästä uskostaan, vaikka hänet vangittiin ilman syytä ja häntä kohdeltiin kaltoin. Häntä jäivät kaipaamaan hänen vaimonsa Mihret Ellias sekä poika ja tytär.

Epäoikeudenmukainen pidätys ja huono kohtelu

Mekonen oli kotona, kun viranomaiset pidättivät hänet heinäkuussa 2008 esittämättä häntä vastaan mitään syytöksiä, ja myös Tesfamariam oli kotona, kun hänet pidätettiin elokuussa 2008. Molemmat suljettiin pian pahamaineiseen Meitirin vankileiriin, joka sijaitsee erämaassa Asmaran pohjoispuolella. Siellä he joutuivat kestämään ankaria ja epäinhimillisiä oloja. Erityisrangaistukseksi viranomaiset pitivät todistajavankeja lokakuusta 2011 elokuuhun 2012 puoliksi maan alle haudatussa rakennuksessa. Vangit kärsivät siellä kesän äärimmäisestä kuumuudesta saamatta riittävästi ruokaa tai vettä. Se aiheutti joillekuille heistä pitkäaikaisia terveysongelmia.

Vuonna 2017 viranomaiset siirsivät Meitirin leirissä olleet todistajavangit Mai Serwan vankilaan, jossa he saavat ottaa vastaan ruokapaketteja sukulaisiltaan ja voivat saada lääkärinhoitoa sairastuessaan vakavasti. Vangit olivat mielissään siirrosta vähemmän tiukkaan vankilaan, mutta Tesfamariam ja Mekonen eivät toipuneet aiemmin saamastaan huonosta kohtelusta.

Habtemichael Mekonen ja hänen vaimonsa Mihret Ellias ennen kuin Mekonen vangittiin

Tesfamariam ja Mekonen eivät ole ensimmäiset todistajat, jotka kuolivat eritrealaisessa vankilassa tai pian vapauduttuaan sieltä. Epäinhimillisten vankilaolojen ja pahoinpitelyn vuoksi kaksi muuta todistajaa kuoli ollessaan vankilassa ja kolme muuta kuoli pian vapautumisensa jälkeen. Ainakin seitsemän todistajaa, jotka vapautuivat vankilasta joitakin vuosia sitten, kärsii edelleen vakavista terveysongelmista, jotka johtuvat suoranaisesti heidän vankilakokemuksistaan. 53 todistajaa on edelleen vangittuna Eritreassa vakaumuksensa vuoksi, Tesfamariamin veli Tareke heidän joukossaan.

Vaino merkitsee ”rikosta ihmisyyttä vastaan”

8. kesäkuuta 2016 Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusneuvosto julkaisi raportin, joka perustui Eritrean ihmisoikeustilannetta tutkivan komission (COIE) havaintoihin. YK:n ihmisoikeusneuvosto oli perustanut tuon komission tutkimaan Eritreassa tapahtuvia ihmisoikeusrikkomuksia. COIE kehotti Eritreaa ”kunnioittamaan uskonnonvapautta” ja ”lopettamaan uskonkäsityksiin perustuvat mielivaltaiset pidätykset erityisesti tiettyjen uskonnollisten ryhmien, kuten Jehovan todistajien, osalta – – ja vapauttamaan välittömästi ja ehdoitta kaikki ne, jotka on pidätetty laittomasti ja mielivaltaisesti”. COIE totesi, että Eritreassa tapahtuva yksilöiden vainoaminen heidän uskontonsa perusteella on ”rikos ihmisyyttä vastaan”.

Jehovan todistajat toivovat, että Tesfamariamin ja Mekonenin äskeiset kuolemat eivät jää kansainväliseltä yhteisöltä huomaamatta ja että nämä murhenäytelmät saavat oikeudenmukaiset viranomaiset Eritreassa toimimaan niiden hyväksi, jotka on epäoikeudenmukaisesti vangittu uskonsa vuoksi.